tiistai 31. joulukuuta 2019

Vuosi paketissa


Kuva: Valokuvaaja Juho Pajari
Näin on vuosi 2019 lähes lopussa ja aika summata mitä meille ja kasvateille oikein tämän vuoden aikana onkaan tapahtunut.

Ennen kaikkea koirien kanssa on vietetty tavallista arkea.

Aada (Mimi Chill's Lily of the Valley), Tyyne (MC's Cat Ballou), Maisa (Epic Dream's Away With The Fairies)

Maisa

Kidi (ED's Act The Giddy Goat)
Kuva: Anni Sundberg

Aada

Hupi (ED's Ants In The Pants)
Kuva: Siiri Kuukka

Rico (ED's Awesome Wild One) & Räpä (ED's Abracadabra I'm Fabulous) mäyräkoiriensa kanssa.
Kuva: Alina Jaatinen

Maisa.

Ruttu (ED's As Good As Gold)
Kuva: Sirpa Hytönen

Hupi
Kuva: Siiri Kuukka

Maisa
Meidän kerrostalokyttääjät.
Aku (ED's Alcatraz Can't Hold Me)
Kuva: Päivi Riikonen

Oman lauman voimin ollaan retkeilty jonkin verran ja muutama kansallispuistokäynti tuli tälle vuodelle.









A-pentujen kanssa ollaan treffattu useampaan kertaan erilaisilla kokoonpanoilla näyttelyissä, kisoissa ja treeneissä.

Kidi, Aku, Maisa, Hupi

Räpä, Freya, Hupi, Maisa, Aku, Rico, Aku

Kidi, Tyyne, Hupi, Maisa, Aku, Rico, Räpä
Näyttelykäyntejäkin on kertynyt muutamia. Rico (Epic Dream's Awesome Wild One) on ollut tiimin tämän kauden näyttelytähti ja saanut Suomesta tänä vuonna yhden sertin ja kaksi vara-sertiä, Liettuasta serti ja valionarvoon tarvittavat tulokset Valko-Venäjältä. Muu porukka on pysynyt Suomen rajojen sisällä ja alkukaudesta oli tavoitteena saada kaikille KV-näyttelystä juoksupuolen CACILeja varten tarvittava EH ja tavoite saavutettiin. Kidille (ED's Act The Giddy Goat) ERI tältä kaudelta ja Freya (ED's All Over Da Place) sai loppukaudesta SA:n. Maisalla (ED's Away With The Fairies) tähän tosin tarvittiin kolme näyttelykäyntiä ja meinasi allekirjoittaneella jo usko loppua hitaasti kehittyvän koiran kanssa, mutta kyllä se EH sieltä sitten tuli Lahden KV:ssä ja kyllä edelleen lämmittää sydäntä kehän laidalta saadut EH-aplodit [kiitos kanssaharrastajat - tulostavoitteet koiran mukaan ja ihanaa, että myös toisten puolesta osataan iloita!].

Rico (ED's Awesome Wild One)
Kuva: Alina Jaatinen

Maisa (ED's Away With The Fairies)
Kuva: Kerttu Tuomi

Räpä (ED's Abracadabra I'm Fabulous)
Kuva: Kerttu Tuomi

Freya (ED's All Over Da Place)
Kuva: Kai Heinonen

Hupi (ED's Ants In The Pants)
Kuva: Kai Heinonen

Aku (ED's Alcatraz Can't Hold Me)
Kuva: Kerttu Tuomi


Kidi (ED's Act The Giddy Goat)
Kuva: Kai Heinonen

Rico
Kuva: Alina Jaatinen

Rico
Kuva: Alina Jaatinen

Rico
Kuva: Sanni Mäkelä
Juoksukausi tuli paketoitua blogipostaukseen lokakuussa, mutta tässä vielä tiivistelmää siitäkin:

Maastoissa seitsemälle A-pennulle startit (Rico - Awesome Wild One, Räpä - Abracadabra I'm Fabulous, Kidi - Act The Giddy Goat, Maisa - Away With The Fairies, Hupi - Ants In The Pants, Aku - Alcatraz Can't Hold Me ja Freya - All Over Da Place) ja kaikille seitsemälle serti tai useampi. Tämän lisäksi Akulle ja Hupille molemmille kahdet Vara-CACILit ja Kidille hopeaa SM-kisoissa isoissa pojissa. WH:n maastolistauksessa kärkikahinoissa Aku (#2 tulokas, #4 kaikki), Hupi (#2 tulokas, #6 kaikki) ja Kidi (#2 tulokas, #3 kaikki). Tyyne (MC Cat Ballou) oli veteraanilistan viides yk-nartuissa (#24 kaikki). A-pentujen tulokaskausi on ollut kaikin puolin huikea, tästä on hyvä jatkaa seuraavana vuonna!

Freya (ED's All Over Da Place
Kuva: Ari Lehtiö

Maisa (ED's Away With The Fairies)
Kuva: Tilda Koskinen

Kidi (ED's Act The Giddy Goat)
Kuva: Sinttu Ruuskanen

Hupi (ED's Ants In The Pants

Aku (ED's Alcatraz Can't Hold Me)
Kuva: Henry Söderlund
Ratapuolella treeniä tuli kuudelle (Maisa - Away With The Fairies, Kidi - Act The Giddy Goat, Rico - Awesome Wild One, Räpä - Abracadabra I'm Fabulous, Aku - Alcatraz Can't Hold Me & Hupi - Ants In The Pants) ja ratakirjat viimeisteltiin ja myös ensimmäiset ratastartit saatiin Maisalle, Hupille, Ricolle sekä Aakkosten emälle Tyynelle (MC Cat Ballou). Maisa ja Rico kävivät etanoimassa WH:n Etanakasvattajakilpailussa ja sijoitukseksi 3/3. Ihan ei ylletty 20 sekunnin alitukseen 280 metrillä Maisan kanssa, parhaaksi ajaksi tälle kaudelle kellotettiin 20,02 s.

Hupi (ED's Ants In The Pants)

Aku (ED's Alcatraz Can't Hold Me)
Kuva: Tuula Heino-Kyllönen

Maisa (ED's Away With The Fairies) mustalla.
Kuva: Antti Ruotsalo

Maisa
Kuva: Jari Hänninen

Rico (ED's Awesome Wild One) sinisellä
Kuva: Jari Hänninen

Maisa punaisella
Kuva: Lee Canham
Tänä vuonna saatiin ensimmäinen (ja toivottavasti ei viimeinen) rotuyhdistyksen myöntämä Kaunis Juoksija-diplomikin! Ricolla (ED's Awesome Wild One) sertit näyttelyistä ja maastoista ja sen lisäksi radalta kolme hyväksyttyä starttia.

Rico (ED's Awesome Wild One)
Kuva: Sanni Mäkelä

Terveystutkimuksiakin on tälle vuodelle useampia. Aakkosista Kidillä (ED's Act The Giddy Goat) luusto (selkä: LTV0, VA0, kyynärät 0/0, lonkat B/A) sekä silmät terveet, Akulla (ED's Alcatraz Can't Hold Me) myös selkä (LTV0, VA0, SP0), lonkat (A/A) ja silmät ok. Hupilla (ED's Ants In The Pants) luuston osalta kaikki muu (kyynärät 0/0, lonkat A/A, selkä: SP0, VA0) priimaa, mutta selässä harmillisesti LTV3, jonka vuoksi pentusuunnitelmat Hupin osalta jäivät siihen. Koira kuitenkin on oireeton, joten jatkaa eloaan samaan malliin kuin tähänkin asti. Tyynellä (MC's Cat Ballou) silmät edelleen terveet ja sydänultra myös puhdas näin 6-vuotiaana.

Vuoden loppupuolella saatiin pentusuunnitelmat eteenpäin, kun Tyyne (Mimi Chill's Cat Ballou) astutettiin Väiskillä (Whiplandian Indiana Jones) 27. ja 28.12. Nyt vain odotellaan, jos saataisiin pikkuwhippetejä helmikuun loppupuolella.


Kiitos taas kaikille, jotka ovat kulkeneet tämän vuoden kanssamme ja onnea ja menestystä vuodelle 2020! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti