sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Katsaus vuoteen 2018

Kuva: J. Pajari Photography
Niin se vuosi vaan taas lähenee loppuaan ja voi taas ihmetellä mitä tänä vuonna tapahtuikaan.

Tietysti vuoteen on mahtunut oman lauman osalta paljon ulkoilua ja koirakavereita:

Oma lauma: Aada, Tyyne ja Maisa



Oma lauma ja Kidi


Duden ja Lennin kanssa rallaamassa


Omat ja Aku

Hopo ja Maisa
Kuva: Marko Pessi


Lisäksi A-pentujen kanssa on treffattu useampaan kertaan niin muuten vaan pentutreffien muodossa kuin näyttelyissä ja juoksutreeneissä kuin epävirallisissa kilpailuissakin:

Kidi, Aku, Maisa, Hupi ja Rico
Hupi, Maisa, Aku ja Tyyne

Kidi, Rico, Tyyne, Aku, Maisa, Hupi ja Räpä

Kidi, Rico, Aku ja Freya
Kuva: Tiina Seppänen

Tyyne, Maisa, Rico, Räpä, Hupi ja Aku

Maisa, Rico ja Hupi

Räpä kotiutui uuteen laumaan veljensä luo alkukesästä, koska vanhassa kodissa oli erimielisyyksiä perheen terrierin kanssa. Hetken aikaa Räpä piipahti tästä syystä meillä hoidossa ja Aada oli sen vuoksi varotoimenpiteenä Mikkelissä, mutta jälkeenpäin ajateltuna tuo todennäköisesti oli turhaa koska meillä koirien kesken ei ollut mitään ongelmia ja muutenkin nykylaumassa sekä tuntemattomienkin koirien kanssa Räpän elo on seesteistä ja ongelmatonta.

Räpä meillä

Räpän uusi lauma. Sittemmin laumaan on liittynyt myös toinen pikkunakki!

Rico ja Räpä
Kuva: Alina Jaatinen

Räpä
Kuva: Alina Jaatinen

Aada hoitoreissullaan Mikkelissä lempikissansa Taunon kanssa.
Loppuvuodesta Tauno valitettavasti siirtyi vehreämmille metsästysmaille...
Kuva: Anni Sundberg

A-pennut täyttivät heinäkuussa vuoden ja onhan tähän pentuaikaan kuulunut jekkuilua enemmän ja vähemmän itse kullakin pennulla. Täytyy sanoa, että Maisa täällä kotona on kyllä oikein panostanut tähän - nyt näyttäisi siltä, että aivot ovat hiljalleen saapumassa jälkitoimituksena myös meille!

ylhäällä: Freya, Kidi, Aku
keskellä: Rico, Ruttu, Hupi
vasemmalla alhaalla: Maisa ja Räpä

Rico
Kuva: Alina Jaatinen

Aku
Kuva: Päivi Riikonen

Hupi
Kuva: Siiri Kuukka

Hupi
Kuva: Siiri Kuukka

Hupi
Kuva: Siiri Kuukka

Maisa

Kidi
Kuva: Tiina Seppänen

Kidi ja Ike A. Panda
Kuva: Tiina Seppänen

Maisa
Kuva: Marko Pessi

Maisa

Maisa
Näyttelyt pyörähtivät A-pentujen osalta varsin mukavasti liikkeelle. Pentunäyttelyissä kävi 6 pentua ja kaikille KP:t, joiden lisäksi roppia, vsp:tä ja ryp- ja bis-sijoitusta. Tähän mennessä pentueesta on virallisissa kehissä pyörähtänyt 6/8 pentua ja näillä kaikilla Maisaa lukuunottamatta tuloksista löytyy ERI + SA. Maisalla paukut ovat tähän mennessä riittäneet EH:n verran ja Rico taas on saanut itselleen sekä Va-Sertin että Sertin. Kasvattamo ei voisi olla kovin paljoa tyytyväisempi!
Myös äitikoira Tyyne sai itselleen ensimmäisen SA:nsa alkuvuodesta.

Whippet-Tapahtuma, tuomari Minna Puukko
ROP 6-9 kk BIS2-pentu "Hupi" Epic Dream's Ants In The Pants &
VSP 6-9 kk "Aku" Epic Dream's Alcatraz Can't Hold Me

JKL EPN, tuomari Juha Palosaari
ROP-pentu RYP3-pentu "Rico" Epic Dream's Awesome Wild One &
VSP-pentu "Freya" Epic Dream's All Over Da Place 

Imatra KV, tuomari György Tesics
VSP-pentu "Aku" Epic Dream's Alcatraz Can't Hold Me

Tuusniemi RN, tuomari Harto Stockmari
ROP & Sert "Rico" Epic Dream's Awesome Wild One

Sawo Show, sunnuntai, tuomari Seiichiro Ishimaru
JUN ERI1 SA Va-Sert "Rico" Epic Dream's Awesome Wild One

Royal Charity Open Show, tuomari Helen Johnston
VSP-juniori "Rico" Epic Dream's Awesome Wild One
Juoksuhommiakin on treenattu tulevaa kautta 2019 varten ja neljä pentua on tähän mennessä käynyt mitassa (3 normikorkuista: Maisa, Hupi & Aku, 1 yk: Kidi). Kaikki pennut ovat käyneet viehetreeneissä maastoissa ja/tai radalla. Rico ehti juosta radalla koejuoksujakin ja enää puuttuu mitan lisäksi lyhyt ryhmä ratakirjaa varten. Maastoissa epävirallisissa karkeloissa pennut väläyttelivät varsin muikeita suorituksia ja juoksivat hienoja pisteitä sekä tönöttivät podiumilla kärkipaikoilla useampaan kertaan. Tulevaa kautta odotetaan kovalla innolla ja mukava nähdä ainakin osa pennuista myös virallisissa kisoissa!

Omissa treeneissä Tyyne (Mimi Chill's Cat Ballou) & tyttärensä Hupi

Maisa )Epic Dream's Away With The Fairies)

Maisa Mikkelin radalla

Aku makkaramaastoissa Savossa
Kuva: Ritva Heikkinen

Freya Savon makkaramaastoissa
Kuva: Ritva Heikkinen

...ja vielä Kidi  (Epic Dream's Act The Giddy Goat) samassa paikassa
Kuva: Ritva Heikkinen

Hupi toisena tuomaripalkinnon kera Kouvolan makkaramaastoissa

Räpä (Epic Dream's Abracadabra I'm Fabulous) "Suomen nopein koira 2018"-suorajuoksutapahtumassa
kuva: Sirpa Lihavainen

Rico
Kuva: Alina Jaatinen

Rico punaisella manttelilla
Kuva: Terhi Paavola

Myös Ruttu (Epic Dream's As Good As Gold) kävi ihmettelemässä viehettä treeneissä Lahden seudulla
Kuva: Siiri Kuukka
Terveystutkimusrintamalla on tänä vuonna vain luustokuvia. Tyyne kävi alkuvuodesta läpivalaisussa tuloksin selkä: LTV0, VA0 ja SP0, lonkat B/B ja kyynärät 0/0 ja poikansa Kidi kävi ottamassa pienet unoset muutama päivä sitten samasta syystä - vielä odotellaan Kidin tuloksia, mutta alustavasti ainakin näytti hyvältä (SP-lausunto jää saamatta, koska ikää on alle 2v).

Tänä vuonna meidän lauma lisääntyi myös elokuussa, mutta tällä kertaa ihan ihmisvauvalla. Koirat (varsinkin Maisa) ovat ottaneet tulokkaan hyvin vastaan.


Aadan kohdalla meillä oli kesällä käynnissä pieni laihdutusprojekti ja Racinel-kilpailun ruokavoiton sekä ruokailun paremman vahtimisen (Tyynen ja Maisan rasvaisempi nappula olisi maistunut vähän liiankin hyvin...) myötä tuloksiakin saatiin aikaan ja ylimääräiset kilot saatiin karistettua.

Pari kiloa liian pullea Aada


Ja tulihan niitä tuloksiakin lopulta!

Ensi vuonna katsellaan muutamat näyttelyt, mutta pääpaino lienee meidän omalla laumalla maastohommissa. Aada saa jatkaa sohvachampionin hommia.


Vuoteen on kyllä taas mahtunut paljon tapahtumia ja ei voi kuin kiittää ihan jokaista kasvatinomistajaa! Lisäksi pitää tietysti kiittää ystäviä sekä kanssaharrastajia ja muita kasvattajia, joiden kanssa on tullut vaihdettua ajatuksia viestein ja puheluin tässä vuoden mittaan!

Hyvää uutta vuotta 2019 ihan jokaiselle ja menestystä tulevalle vuodelle!