maanantai 7. lokakuuta 2019

Juoksukausi 2019 paketissa

Moni on kerrannut kuluneen juoksukauden tuloksia ja kuulumisia tässä kauden päätteeksi, joten teenpä itsekin niin. Eeppiset A:t aloittivat juoksu-uransa tällä kaudella ja ei voisi kasvattaja olla kovin paljoa tyytyväisempi! Kauden aikana on koettu niin iloa kuin pettymystä, mutta kokonaisuutena kausi jää kyllä isosti plussan puolelle!

WH:n maastot Ravijoella kauden alussa. Kidi, Tyyne, Hupi, Maisa, Aku, Rico & Räpä
7 Aakkosta korkkasi maastokirjansa tällä kaudella ja kaikille kauden aikana saaliiksi vähintään 1 SERTK. Eeppisiä näkyi kauden mittaan kuudessa kisassa: Talvimaastot, WH:n maastot, Keuruun inttimaastot, SM-maastot, MOSHtoberfest sekä kauden päätteeksi HVK:n inttimaastot. Olisi ollut kasvateissa halukkuutta Hailuotoonkin, mutta valitettavasti tänä vuonna ei mahduttu mukaan kisan ollessa rajoitettu.
Hupi

Hupi
Hupilla (Epic Dream's Ants In The Pants) 5 maastostarttia, joista neljä kertaa kolmossija sertin kanssa ja SM-kisoissa harmillisesti pienen loukkaantumisen vuoksi finaalit jäivät juoksematta. Hupi onnistui saalistamaan myös 2 vara-CACILia tällä kaudella. Harmillinen mysteerilommo kallossa kotiintuomisina kauden viimeisestä kisasta, mutta koira on kuitenkin kunnossa ja selvittiin säikähdyksellä!

Freya
Kuva: Ari Lehtiö
Freyalla (ED's All Over Da Place) oli alkukaudesta hieman epäonnea: ensikisassa vahva ae ja hyvältä sijoitukselta finaaliin, jossa sitten tulikin hukka ja kirjat hyllylle ja tästä syystä jäi sitten SM-karkelot väliin. Loppukaudesta Freyalle saatiin kumminkin vielä pari kisaa, joista ensimmäisessä lähenneltiin sertirajaa ja kauden viimeisessä kisassa se serti lopulta sieltä tuli!
Maisa
Kuva: Tilda Koskinen
Maisalla (ED's Away With The Fairies) Talvimaastoissa ei kunto ollut vielä ihan kohdillaan ja kävi harmillinen hyytyminen, joka sitten näkyi pisteissä. WH:n maastoissa Maisalle oikein onnistunut suoritus ja niukasti jäi podiumpaikka yhden pisteen päähän, mutta kuitenkin seitsemäs sija kelpopistein sertin kera. Kauden loput kisat (Keuruu ja SM-maastot) menivät sitten enemmän tai vähemmän surffailun puolelle ja niistä ei mitään kerrottavaa jälkipolville jäänyt.

Räpä
Kuva: Ritva Heikkinen
Räpälle (ED's Abracadabra I'm Fabulous) kaksi maastostarttia ja kaksi sertiä. Tasaista suorittamista!

Aku

Aku
Aku (ED's Alcatraz Can't Hold Me) aloitti myös tulokaskautensa vahvasti: 6 kisaa, joista 5 kertaa kuuden parhaan joukossa, 4 sertiä ja 2 vara-CACILia ja lisäksi Kymen KPM-19. Harmillisesti yksi diski mahtuu joukkoon SM-kisoista, mutta videota (Aku punaisella manttelilla) kun katsoo niin ei se koira siellä ole voinut mitään mahdottomia sikailla: itse en ainakaan diskin kohtaa löydä vaikka videon olen katsonut lukemattomia kertoja myös hidastettuna. Toki tuomarit pellolla näkevät tilanteet eri paikoista ja paremmin, mutta videon perusteella tehtiin omistajan kanssa päätös, että ei tarvitse jättää Akua huilimaan loppukaudeksi vaan hyvin voi vielä laittaa maastoihin tälläkin kaudella ja hyvinhän ne loput kisat menivät ihan ilman mitään ongelmia.

Kidi
Kuva: Sinttu Ruuskanen
Kidillä (ED's Act The Giddy Goat) 4 kisaa, joista 3 podiumpaikkaa, 3 sertiä ja ehkä päällimmäisenä on jäänyt mieleen yk-urosten SVKLMM hopea!

Rico
Kuva: Ritva Heikkinen
Ricolle (ED's Awesome Wild One) kaksi maastostarttia tälle vuodelle, joista yksi serti. Keuruulla oli alkuerissä hieman epäonnea ja iso parannus finaaliin ei riittänyt yltämään sertiin, mutta viidennelle sijalle kuitenkin.

Tyyne ei ole sattunut kenenkään linssiin tällä kaudella, joten korvataan juoksukuva ihan vaan naamakuvalla.
Tyyne (Mimi Chill's Cat Ballou) juoksi tällä kaudella kaksi maastokisaa. Ensimmäinen tasaista tyynemäistä "ihan hyvää" juoksua, joka jää juuri ja juuri sertirajan alapuolelle. Toinen kisa Keuruulla meni jo sitten ennakoinniksi ja veteraaniluokkiin Tyyne olisi päässyt vasta syksyllä täytettyään 6 vuotta, joten loppukaudesta en enää juoksuttanut Tyyneä maastoissa ettei se ei pilaa kenenkään suoritusta, jos oikominen on jäänyt tavaksi.

Ratapuolella 6 pentua kävi treenailemassa ratahommia ja kolmelle saatiin kirjat tällä kaudella.

Maisa mustalla.
Kuva: Antti Ruotsalo
Maisa punaisella.
Kuva: Lee Canham
Maisa punaisella.
Kuva: Lee Canham
Maisan (ED's Away With The Fairies) kanssa treenailtiin alkukaudesta melko ahkerasti Hyvinkäällä ja pyörähdettiin Kaupissakin GRL:n treeneissä ja ratakirjaan saatiin virallisia startteja kahdeksan lähdön verran (280 m x 6, 350 m x 1 ja 480 m x 1). Kauden parhaaksi ajaksi 280 metrillä 20,02 s (HVK), 350 metrillä 25,2 s (Kauppi) ja 480 metrillekin saatiin yksi startti kauden päätöskisasta (HVK), josta ajaksi 35,57 s. Etanamestaruudessa Maisa sijalle 18/20.

Hupi
Hupi (ED's Ants In The Pants) on myös käynyt ahkerasti Hyvinkäällä ja kaksi virallista starttia (molemmat 280 m) saatiin tälle vuodelle. Kauden paras 280 metrillä 21,09 s (HVK) ja 350 metrillä 26,69 s (Hyvinkää).

Rico
Kuva: Alina Jaatinen
Rico (ED's Awesome Wild One) on startannut virallisissa kilpailuissa kolmen kisan verran (280 m x 1, 350 m x 2). Kauden paras 280 metrillä 20,15 s (HVK) ja 350 metrillä 25,32 s (HVK).

Aku
Kuva: Tuula Heino-Kyllönen
Aku (ED's Alcatraz Can't Hold Me) aloitteli radalla treenaamista tällä kaudella ja vielä ei kirjoja ehditty saamaan. Kauden paras Hyvinkäältä 280 metrillä 20,68 s.

Kidi
Kuva: Anni Sundberg
Kidi (ED's Act The Giddy Goat) kävi säännöllisesti MiViksin treeneissä Mikkelissä ja kerran Hyvinkäälläkin, mutta aikoja pojalle ei ole saatu. Hienosti juoksee kuitenkin ja kopituskin hanskassa.

Räpä (kuva viime vuodelta Liperistä)
kuva: Sirpa Lihavainen
Räpä (ED's Abracadabra I'm Fabulous) on myös käynyt kipaisemassa radalla ja kopitus ja kaverin kanssa juoksukin sujuu, mutta kirjat uupuu, eli virallisia startteja Räpällä ei ole.

Tyyne
Tyynenkin (Mimi Chill's Cat Ballou) ratakirjat saatiin viimeisteltyä tällä kaudella ja sille saatiin myös ensimmäinen virallinen kisastartti (280 m) HVK:lla. Siinä Tyynelle tarjoiltiin kylmää kyytiä ja voittajan aika 18,85 s, eli Tyyne ei kyllä nähnyt viehettä loppuradasta ja ajaksi 22,34 s. Ei se ihan niin hidas kuitenkaan ole, sillä se on juossut Hyvinkäällä treeneissä tasaisesti n. 21,5 s. koko alkukauden.


Maisa ja Rico kävivät myös etanoimassa Etanakasvattajakilpailussa. Joukkueen sijoitukseksi 3/3.

Maisa
Kuva: Lee Canham
Haikein mielin sitä laittaa kilpavarusteet kaappiin ja kilpurit talviteloille. Kausi oli oikein mukava ja valtavat kiitokset kasvatinomistajille, että jaksatte harrastaa ja kiitos myös kanssaharrastajille - kisapäivät sujuvat rattoisasti, kun seura on hyvää! Nähdään taas ensi vuonna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti