Näytetään tekstit, joissa on tunniste genetiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste genetiikka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Whippetien tuoreimmat LTV-tilastot (2014 - 2/2024)

Tovi on jo vierähtänyt edellisestä päivityksestä aiheeseen liittyen, mutta tässä taas olisi tilastoja aiheesta kiinnostuneille. Tilastojen aineisto on taas tuttuun tapaan kerätty KoiraNetistä. 

Edelliset aiheeseen liittyvät päivitykset löytyvät näiden linkkien takaa:

Tämä on herättänyt jonkin verran keskustelua niin Suomessa kuin ulkomailla viime aikoina, joten mainitaan asiasta nyt heti alkuun: Kyseessä on siis synnynnäinen perinnöllinen selkämuutos, joka ei voi syntyä vamman seurauksena. Kyseessä ei ole sairaus, mutta kyseinen selkämuutos voi kuitenkin altistaa mm. cauda equina-oireyhtymälle. Myös nollakoiran on mahdollista sairastua em. oireyhtymään, mutta se on todennäköisempää, mikäli koiralla on LTV-muutoksia. On hyvä muistaa, että LTV-luokituksessa vakavuusastetta käsitellään geneettisellä tasolla, sillä luokitusta on tarkoitus käyttää jalostuksen apuvälineenä: LTV0 on normaali ja LTV4 taas geneettisesti eniten muuntunut nikama. Yksilötasolla "vakavuusluokitus" olisi LTV0, LTV1, LTV4, LTV2, LTV3, sillä nykytiedon mukaan LTV1 ja LTV4 ovat useimmiten oireettomia ja LTV3 taas oireilee useimmin. Pitää kuitenkin muistaa, että kaikki isommatkaan LTV-muutokset eivät oireile tai oireilu kehittyy vasta vanhemmalla iällä/seniorina.

Jos aihe on vieras, kannattaa lukaista ensimmäiset kaksi blogitekstiä aiheesta. Ensimmäinen teksti käsittelee esimerkkikuvien avulla sitä, mistä on kyse ja toisen tekstin avulla selvennetään sitä, että whippetin ulkomuodosta (en nyt tarkoita oirekäytöstä vaan rakenteellisia seikkoja, kuten lanteen pituus, selkälinja jne. jne.) ei voi päätellä koiran LTV-statusta, vaan ainut tapa selvittää, onko LTV-alue normaali, ovat kuvantamistutkimukset. 

Kennelliiton ja rotujärjestön jalostussuositukset ovat edelleen ennallaan: OIREETTOMIA muutoskoiria LTV1-4 voi käyttää jalostukseen ja ne suositellaan yhdistettävän LTV0-kuvatun kanssa - ja tästä edelleen poikkeuksena: SKL:n jalostustieteellinen toimikunta on todennut, että koska whippeteissä LTV1-muutosten määrä on melko korkea, LTV1 + LTV1-yhdistelmiä voi tehdä. Mikäli koira OIREILEE, se ei ole jalostuskoira, vaikka kuvaustulos olisi LTV0. Ei ole tarkoituksenmukaista supistaa jalostuspohjaa liiaksi ja näin kadottaa lisää geenimateriaalia suljetusta geenipoolista - tämä on hyvä pitää mielessä myös selkäasioista puhuttaessa.

Nyt tilastojen pariin. Kuvat saa klikkaamalla isommiksi, mikäli ne näkyvät liian pieninä ja/tai epäselvinä.

Kuvausmäärät

Nyt jo 773 whippetiä on tutkittu selän osalta joko kokonaan (LTV, SP + VA) tai osittain, eli lisäystä on edellisen tilastonteon jälkeen 163 kuvatun whippetin verran. Kuvausmäärät nousivat vuoteen 2020/2021 asti, mutta sen jälkeen tutkimusmäärissä on pientä laskua. Whippet-Harrastajat ry:llä oli erinomainen kannusteohjelma, jossa koiransa kuvanneille maksettiin pieni kannusteraha kuvauslausuntoa vastaan, sittemmin Verottaja päätti, että tämä on koiran omistajan kohdalla verotettavaa tuloa ja tämä olisi vaatinut ilmoituksia rotujärjestöltä Verottajalle ja tästä olisi aiheutunut ongelmia mm. GDPR:n näkökulmasta, joten kannusteiden maksaminen valitettavasti oli päätettävä 1.1.2023 alkaen. En osaa sanoa onko edellä mainittu yksi syy kuvattujen koirien määrän laskuun. Ultrissa vastaavaa laskua ei ole nähtävissä, mutta siellä taas on ollut useita joukkotutkimuksia, joissa koiran tutkiminen on ollut hieman edullisempaa normaalihintoihin verrattuna. 

Entistä useamman koiran vanhemmat (ja näiden vanhemmat) ovat LTV-tutkittuja, mutta samalla myös ero tutkittujen sukujen ja tutkimattomien sukujen välillä kasvaa. Jos koiran vanhemmat ovat kuvattuja, on todennäköisempää, että myös jälkeläisiä tutkitaan, ja samalla taas tutkimattomien yhdistelmien jälkeläiset jäävät todennäköisemmin kuvaamatta.


Seuraavissa taulukoissa näkyy kuvausmäärien kehitys koiran syntymävuoden mukaan ja kuvausmääriä verrataan myös vuosittaisiin rekisteröintilukuihin. Kuvatut koirat ovat syntyneet vuosien 2006-2023 välillä. 2018 rekisteröidyistä koirista on kuvattu jo 33,9 %. Vuosien 2013-2023 välillä syntyneistä whippeteistä on kuvattu 20,8 %.



Seuraavassa taulukossa on läpikäyty 2014-2/2024 rekisteröityjen pentueiden vanhemmat. Olen tarkastellut vain sitä, että ovatko vanhemmat kuvattuja vai eivät, en tutkimusajankohtaa, eli tutkimukset on saatettu tehdä vasta pentujen syntymän jälkeen. Edellisen blogipostauksen aikoihin, vuonna 2022, kaikista pentueista 55,4 %:ssa molemmat vanhemmat olivat kuvaamattomia ja nyt tämä luku on pudonnut 48,9 %:in, eli jo yli puolet yhdistelmistä on kuvattu vähintään toisen vanhemman osalta. Vuoden 2024 osalta täytyy huomioida, että kyse on vain alkuvuoden pentueista, mutta toivottavasti kuvauskattavuus pysyy samalla tasolla - tähän mennessä molemmat vanhemmat ovat kuvaamatta on vain 28,6 %:ssa yhdistelmistä. Kokonaisia vuosia tarkastellessa kuvauskattavuuden osalta huippuvuosi on ollut vuosi 2020, jolloin vain 26,7 %:ssa pentueista molemmat vanhemmat ovat olleet kuvaamattomia. Vuodesta 2018 eteenpäin yli puolet yhdistelmistä on ollut sellaisia, joissa toinen tai molemmat vanhemmat ovat kuvattuja. 


Ja tässä samat tiedot eri muodossa. Sinisellä toinen vanhemmista kuvattu. Oranssilla molemmat kuvattu: Keltaisella molemmat kuvaamattomia.


Välillä minulta kysellään kuvausmäärien jakautumisesta eri kasvattajien tai koirien kesken. Seuraavissa taulukoissa esitellään kasvattien/jälkeläisten kuvausmäärien osalta 20 suurinta kenneliä, urosta ja narttua. Taulukko esittää kuvausmäärät vain lukumäärän mukaan eikä ota kantaa siihen, kuinka suuri prosenttiosuus kasvateista/jälkeläisistä on kuvattu. Aineistossa on yhteensä 187 eri kasvattajan  kasvatteja (Suomesta ja ulkomailta, 5 kennelnimetöntä ja lopuilla 182:lla kennelnimi) ja 302 eri uroksen ja 356 eri nartun jälkeläisiä.




Kuvaustulokset

LTV-muutosten määrä rodussa on edelleen korkealla tasolla verrattuna moneen muuhun rotuun, mutta määrä on samaa tasoa edellisen katsauksen (v. 2022) kanssa. 


Seuraavassa taulukossa vertaillaan nollakoirien määrän kehitystä koosteiden tekovuosina. Tähän mennessä olen tehnyt selkäkoosteita vuosina 2019 (kuvattuja yht. 182 kpl), 2020 (274 kpl), 2021 (402 kpl), 2022 (602 kpl) ja nyt 2024 (773 kpl). 


Suurempien LTV-muutosten osuus on pienentynyt ja LTV0-koirien osuus on taas hivenen kasvanut edelliskatsauksesta. Kehitys on ollut positiivista, kun vertaa koontien LTV-tulosten jakaumia.




Seuraavassa taulukossa esitellään LTV-muutosten jakautuminen syntymävuoden mukaan (suluissa kuvattujen määrä). Kuten postauksen alkupuolella olleesta kuvaajasta voidaan todeta, vuodesta 2018 eteenpäin syntyneistä pentueista toinen tai molemmat vanhemmista on olleet selkäkuvattuja jo yli puolessa yhdistelmistä ja tällä voi olla yhteys suurempien LTV-muutosten vähenemisen kanssa.


VA-muutoksien määrässä ei ole muutoksia. VA0-kuvattujen määrä on pysytellyt n. 90 %:n tuntumassa toisesta koosteesta eteenpäin (ensimmäisessä koosteessta VA0-koirien osuus oli 85 %). Mutulla (tästä minulla ei ole tilastotietoa vaan pelkästään arvio nähtyjen VA-lausuntojen perusteella - KoiraNetistä ei ainakaan toistaiseksi saa lausunnon lisätietokentän informaatiota, mutta toivottavasti SKL joskus tällaisen ominaisuuden sinne tahtoo lisätä) whippeteillä VA1 johtuu useimmiten ylimääräisestä tai ylimääräisestä alikehittyneestä kylkiluusta tai kylkiluuparista, toki joukossa on myös jokunen blokkinikama ja muu muutos, mutta nämä ovat pieni vähemmistö.   


Spondyloosilöydösten määrä on edelleen samalla tasolla ja muutosten osuus on muutaman prosentin luokkaa. Spondyloosi ei siis edelleenkään näyttäisi olevan mikään yleinen ongelma rodussa ja tässä kohtaa on myös otettava huomioon mahdollinen vamma näiden muutostulosten (tai ainakin osan niistä) taustalla.



LTV-kuvattujen koirien vanhemmat

Nyt toinen tai molemmat vanhemmat on tutkittu LTV:n osalta 425 LTV-kuvatun whippetin osalta ja tämä tarkoittaa 163 eri yhdistelmää. Tässäkin tutkimattomien yhdistelmien määrä on laskenut tasaisesti, kun vertaa aiempiin koosteisiin (v. 2020: 71 %, v. 2021: 61 %, v. 2022: 52 %). 



Seuraava kuvaaja kertoo kuvaustulosten jakautumisesta näissä yhdistelmissä, joissa toinen tai molemmat vanhemmista on kuvattu. Näistä yhdistelmistä valtaosa (74,9 %) on SKL:n ja rotujärjestön suositusten mukaisia (LTV0 + LTV0-4 tai LTV1 + LTV1).


Yhdistelmät

Seuraavat kuvaajat koskevat niitä 425 koiraa, joiden toinen tai molemmat vanhemmista ovat LTV-kuvattuja. Tässä kohtaa muistuttelen, että tässä tarkasteltavat ryhmät alkavat olla määriltään melko pieniä ja tämä vaikuttaa tilastojen luotettavuuteen. Jotta saisi luotettavampia tuloksia, pitää saada lisää dataa.

Kun yhdistelmän vähintään toinen osapuoli on LTV0 (eli yhdistelmä on joko LTV0 + LTV0-4 tai LTV0 + tutkimaton), se nostaa LTV0-koirien osuutta ja laskee LTV-muutosten osuutta jälkeläisissä. LTV0 + LTV0-yhdistelmissä ei toistaiseksi ole kuvattu lainkaan LTV3- tai LTV4-muutoksia. 



Kun tarkastellaan yhdistelmiä, joissa yhdistetään LTV1-4 kuvaamattoman koiran kanssa, LTV-muutosten määrä jälkeläisissä lisääntyy ja LTV2-4 koirat näyttäisivät jättävän pentueisiin suurempia LTV-muutoksia kuin LTV1 yhdistettynä kuvaamattomaan.




Kun yhdistetään LTV-muutos toiseen LTV-muutokseen, nollakoirien osuus jälkeläisissä pienenee ja muutoskoirien osuus kasvaa. Aineistossa ei ole lainkaan LTV2-4 + LTV2-4 yhdistelmiä, vaan näissä kaikissa yhdistelmissä toinen osapuoli on LTV1. 





Tässä oli tämänkertainen kooste, toivottavasti koiria kuvataan jatkossakin aktiivisesti, jotta aiheesta saadaan lisätietoa. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että LTV-muutosten määrään on mahdollista vaikuttaa jalostusvalinnoilla.

perjantai 1. tammikuuta 2021

Whippetin värit

Olen aiemminkin kirjoittanut värigenetiikasta useampaan otteeseen, mutta tässä on taas pari vuotta ollut ajatuksena saada kirjoitettua teksti, jossa on asioita purettu sekä yksinkertaisemmin että monimutkaisemmin. Joten tässä tulee taas jonkinlainen tietopaketti whippetien väreistä. 

Rotumääritelmässä sanotaan, että kaikki värit ja väriyhdistelmät ovat sallittuja paitsi merle. Merle on rajattu pois hiljattain siitä syystä, että se ei tipu rotuihin taivaasta ja se ei pysty piiloutumaan whippeteissä monen sukupolven ajan, joten mikäli syntyisi merlenvärinen whippet, joukkoon olisi kyllä lorahtanut jotain muuta rotua. 

Whippetin väriskaala

Whippetin perusvärit

Aloitetaan yksinkertaisesti whippetin perusväreistä, joita ovat musta (periytymistä kuvaavissa kuvissa käytän mustassa lisämerkintää M), sininen (S), brindle (B), sinibrindle (SB), fawn (F) ja sinifawn (SF). Vaikka omissa materiaaleissa käytänkin selkeyden vuoksi vain kahta väriä (toista "normaalille pigmentille" ja toista siniselle pigmentille), niin brindleä, sinibrindleä, fawnia ja sinifawnia löytyy useissa eri sävyissä aina punertavasta rusehtavaan ja harmahtavaan ja aina lähes kermanväriseen asti. 

Lisäksi rodussa on yleisesti maskillisuutta ja erikokoisia valkoisia merkkejä sekä pari harvinaisempaa poikkeustapausta (kerma ja merkkivärisyys), mutta otetaan ne mukaan vasta vähän tuonnempana.

"Mitä värejä tästä yhdistelmästä on odotettavissa?"

Tässä osiossa kuvaan yksinkertaistetusti mitkä perusvärit ovat mahdollisia tiettyjä värejä yhdistäessä. Vielä tässä kohtaa tekstiä ei mennä kantajuuksiin tai miten värit voivat ilmiasultaan tekeytyä toisiksi tai piiloutua.

Musta + musta = kaikki värit mahdollisia, mutta ei brindleä/sinibrindleä ja fawnia/sinifawnia samaan pentueeseen.

Musta + sininen = kaikki värit mahdollisia, mutta ei brindleä/sinibrindleä ja fawnia/sinifawnia samaan pentueeseen.

Sininen + sininen = mahdolliset värit sininen, sinibrindle ja sinifawn, mutta ei sinibrindleä ja sinifawnia samaan pentueeseen.

Musta + brindle = kaikki värit mahdollisia

Musta + sinibrindle = kaikki värit mahdollisia

Sininen + brindle = kaikki värit mahdollisia

Sininen + sinibrindle = mahdolliset värit sininen, sinibrindle ja sinifawn

Brindle + brindle = mahdolliset värit brindle, sinibrindle, fawn ja sinifawn

Brindle + sinibrindle = mahdolliset värit brindle, sinibrindle, fawn ja sinifawn

Sinibrindle + sinibrindle = mahdolliset värit sinibrindle ja sinifawn

Brindle + fawn = mahdolliset värit brindle, sinibrindle, fawn ja sinifawn

Brindle + sinifawn = mahdolliset värit brindle, sinibrindle, fawn ja sinifawn

Sinibrindle + fawn = mahdolliset värit brindle, sinibrindle, fawn ja sinifawn

Sinibrindle + sinifawn = mahdolliset värit  sinibrindle ja sinifawn
Fawn + fawn = mahdolliset värit fawn ja sinifawn
Fawn + sinifawn = mahdolliset värit fawn ja sinifawn
Sinifawn + sinifawn = kaikki pennut sinifawneja

*huom! Yllä käsitellään vain aiemmin mainittuja perusvärejä. Muut merkit ja värit käsitellään myöhemmin.

Back to the basics

Jotta voidaan mennä syvemmälle aiheeseen, täytyy ymmärtää muutamia peruskäsitteitä.
  1. geeni = perintötekijä
  2. alleeli = geenin vaihtoehtoinen muoto. Esimerkiksi rodulla on mahdollista olla useita eri alleeleja samassa kohtaa kromosomia, mutta yhdellä yksilöllä on vain kaksi alleelipaikkaa, eli alleelit voivat joko olla samat (jolloin yksilö on homotsygootti tämän ominaisuuden suhteen) tai erilaiset (jolloin yksilö on heterotsygootti). Alleeleista toinen on peritty isältä ja toinen emältä.
  3. dominantti = vallitseva. Esimerkiksi alleeleilla ja lokuksilla on tietty dominanssijärjestys, jolloin dominoiva ominaisuus näkyy koiran ilmiasussa.
  4. resessiivinen = väistyvä, peittyvä. Dominantin vastakohta, eli resessiivisesti periytyvät ominaisuudet voivat "ilmestyä" joko odotetusti tai vähän odottamattomammin: musta ja brindle koira voivat saada fawnin jälkeläisen, koska musta ja brindle ovat dominantteja verrattuna resessiiviseen fawniin. 
  5. lokus = geenien paikka kromosomissa, eli alleelien "osoite". 
  6. fenotyyppi = ilmiasu, se miltä koira näyttää
  7. genotyyppi = perintötekijöiden muodostama kokonaisuus. Fenotyyppi ja genotyyppi voivat erota toisistaan, jonka vuoksi on hyvä ymmärtää niiden ero. Esimerkiksi kermanvärinen koira voi genotyypiltään olla musta vaikka se ei siltä näytäkään. 
  8. eumelaniini = tumma väripigmentti, joka on whippeteillä joko mustaa tai sinistä
  9. feomelaniini = kellertävä väripigmentti, eli whippteillä kaikki fawnin eri sävyt kellertävästä punertavaan ja rusehtavaan jne.
Alleelit periytyvät jälkeläisille molemmilta vanhemmilta

Whippetin värigenetiikka: lokukset ja värivaihtoehdot lyhyesti

Jokainen värin ominaisuus sijaitsee siis omassa osoitteessaan, eli lokuksessa ja kuten alleeleilla, myös lokuksilla on tietty dominanssijärjestys. Yksi tapa hahmottaa tilannetta, on ajatella värien olevan eräänlainen "värikakku", jossa ylemmät kerrokset voivat peittää alempien näkymisen joko kokonaan tai osittain. Kakun pohjalla on A-lokus ja kaikki muut lokukset sijaitsevat kuvioina sen päällä. Esimerkiksi jos koira on A-lokuksessa fawn (soopeli värigeneettisin termein), mutta K-lokuksessa musta, se on ilmiasultaan musta, koska kuviointi peittää koko A-lokuksen alleen. Brindlen kohdalla taas raidat ovat se K-lokuksessa sijaitseva kuvio ja pohjaväri tulee A-lokuksesta.

Lokuksien sisällä alleeleilla on myös tietynlainen dominanssijärjestys ja sen olen kuvannut myös alla olevaan "värikakkuun".
whippetien "värikakku", eli lokukset ja alleelit dominanssijärjestyksessä; mitä alempana ollaan sitä resessiivisempi lokus tai alleeli lokuksen sisällä on ja mitä ylemmäs tullaan sitä dominantimpia nämä ovat.

Tutustutaanpa seuraavaksi lokuksiin tarkemmin resessivisemmistä dominantimpiin ja samalla tarkastellaan periytyvyyttä ja alleelivaihtoehtojen vaikutusta ilmiasuun.

A-lokus (ns. Aguti-sarja)

Whippeteillä tässä lokuksessa on kahta eri alleelia:
  • fawn (värigeneettinen termi on soopeli, alleelista käytetään yleisesti merkintää ay)
  • merkkivärisyys (satula, alleelista käytetään yleisesti merkintää at)
Whippeteillä A-lokuksessa on alleelivaihtoehtoina fawn (värigeneettisin termein soopeli) sekä harvinaisempana vaihtoehtona merkkivärisyys, eli whippetin kohdalla satulakuviointi. A-lokuksesta tunnetaan muilla roduilla myös riistanväri sekä resessiivimusta, mutta näitä ei esiinny whippeteillä. Merkkivärisyys on mahdollinen whippetin terrieritaustan vuoksi, mutta alleeli on populaatiossa hyvin harvinainen, jonka vuoksi se tulee esiin hyvin harvoin. Yhtenä esimerkkinä satulakuvioisesta whippetistä mainittakoon Sunsalve at Heatwave at Hutaka (s. 1986).

Koska jokaisella koiralla on kaksi alleelia jokaisessa värilokuksessa ja useimmat whippetit eivät kanna merkkivärisyyttä, niin fawn koira on genotyypiltään useimmiten ay/ay.

Fawn koira on genotyypiltään A-lokuksessa joko ay/ay tai ay/at ja satulakuvioinen on aina at/at.

Jotta jälkeläisiin voisi syntyä satulakuvioisia pentuja, on merkkivärisyyden alleeli saatava molemmilta vanhemmilta ja jos yhdistettäisiin kaksi merkkiväristä, olisivat kaikki pennut merkkivärisiä A-lokuksessa.

Genotyyppien periytyminen A-lokuksessa.
Se, että pentueeseen on mahdollista syntyä useamman eri geno- ja fenotyypin pentuja, ei tarkoita että niin kävisi varmasti - genetiikassa kuitenkin sattumallakin on oma osuutensa.

Miksi whippeteillä ei ilmeisesti esiinny black&tan-väritystä vaikka se on myös merkkivärisyyden yksi muoto? Oletettavasti väriin liittyy jossain toisessa lokuksessa sijaitseva modifikaattori, joka säätelee merkkivärikuvioinnin levinneisyyttä koiran turkissa ja whippeteiltä tämä muokkaaja ilmeisesti puuttuu. 

K-lokus (dominanttimusta, brindle)

Whippeteillä on tässä lokuksessa lokuksen kaikki mahdolliset alleelit:
  • musta (värigeneettinen termi dominanttimusta, käytetään yleisesti joko merkintää K tai KB)
  • brindle (käytetään yleisesti merkintää kbr)
  • "ei mitään kuviota", eli alempi A-lokus näkyy kokonaisuudessaan, joten selvyyden vuoksi tätä voi kutsua fawniksi (käytetään yleisesti merkintää ky)
Musta on lokuksen dominoivin alleeli, seuraavaksi tulee brindle ja viimeisenä fawn (eli se "ei mitään"). On hyvä hahmottaa, että tässä lokuksessa on kyse kuviosta A-lokuksen päällä: mustassa kuvio on niin suuri, että se peittää alleen koko A-lokuksen ja sen feomelaniinin, eli kellertävän pigmentin ja brindlessä taas raidat peittävät A-lokuksen vain osittain. Brindlessä raitojen leveys, määrä ja levinneisyys voivat vaihdella, eli raidat voivat olla hyvin kapeat tai hyvin leveät ja/tai niitä voi olla paljon tai vähän tai koira voi olla raidoittunut vain vaikkapa toiselta puolelta tai pelkästään vaikkapa hännästä. Koira ei siis koskaan ole musta keltaisin raidoin vaan raidat ovat aina eumelaniinia.

K-lokus on whippetien värigenetiikan keskeisin lokus ja kun ymmärtää sen toiminnan, niin ymmärtää lähes kaiken rodun värien periytyvyydestä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. 

Whippetin mahdolliset genotyypit K-lokuksessa: musta, brindle ja fawn.

Musta whippet on genotyypiltään K-lokuksessa joko K/K, K/kbr tai K/ky. Mikäli koira on K/K, se tarkoittaa että se periyttää vain kokomustaa (tai kokosinistä ja/tai kermaa, mutta selitys tästä D-ja E-lokuksissa). Genotyypin K/kbr koira kantaa brindleä mustan alla ja K/ky taas kantaa fawnia (tai oikeammin sitä kuviottomuutta). Genotyypin K/ky koira voi olla ns. karhunmusta, jolloin A-lokuksen kellertävä pigmentti voi paistaa läpi mustasta turkista ja tätä "läpi näkymistä" on havaittavissa tyypillisesti mm. lapojen alueella. 

Brindle ei voi kantaa mustaa, koska musta on dominoivampi ominaisuus, joten brindle koira on K-lokuksessa genotyypiltään joko kbr/kbr tai kbr/ky. Värin vahvasta resessiivisyydestä johtuen fawnin värinen whippet on genotyypiltään K-lokuksessa aina ky/ky.

Genotyyppien periytyminen K-lokuksessa yhdistelmissä, joissa molemmat vanhemmat ovat mustia.

Parittamalla K-lokuksen mukaan mustat koirat keskenään pentueissa on joko vain mustia, mustia ja brindlejä tai mustia ja fawneja jälkeläisiä. Siispä brindlejä ja fawneja ei tässä tapauksessa voi syntyä samaan pentueeseen.

K-lokuksen genotyyppien periytyminen yhdistelmissä, joissa toinen vanhemmista on musta ja toinen brindle.

Parittamalla mustan ja brindlen koiran keskenään, jälkeläisissä voi olla joko vain mustia, mustia ja brindlejä tai mustia, brindlejä ja fawneja pentuja.

Genotyyppien periytyminen K-lokuksessa yhdistelmissä, joissa toinen vanhemmista on musta ja toinen fawn.

Jos yhdistelmän toinen vanhempi on musta ja toinen fawn, pentueeseen voi syntyä joko vain mustia, mustia ja brindlejä tai mustia ja fawneja pentuja, eli brindlejä ja fawneja pentuja ei voi syntyä samaan pentueeseen.

K-lokuksen genotyyppien periytyminen, kun vanhemmat ovat joko molemmat brindlejä (2 ylintä), brindle ja fawn (2 keskellä) tai molemmat fawneja (alin).

Mikäli yhdistelmä on brindle + brindle tai brindle + fawn, jälkeläiset ovat joko brindlejä tai brindlejä ja fawneja. Fawn + fawn yhdistelmissä kaikki jälkeläiset ovat fawneja.

[B-lokus (maksanruskea)]

Kirjoitan lyhyesti tästäkin, koska teoriassa olisi mahdollista että rodussa olisi aitoa maksanruskeaa, mutta näyttäisi kyllä siltä että tämä resessiivinen alleeli on rodusta kadonnut, jos sitä koskaan on whippeteissä ollutkaan. En ole koskaan nähnyt kuvaa aidosti maksanruskeasta whippetistä. Whippet Archivesissa oli aiemmin mahdollisuus laittaa koiralle väriksi dun (nimitys tulee greyhoundpuolelta, jossa maksanruskeaa kutsutaan duniksi - tässä esimerkkinä maksanvärinen greyhound Eikica Anthon Berg Finest), mutta yhtään maksanruskeaa koiraa ei dun-värityksen alta löytynyt vaan ne olivat lähinnä eri sävyisiä fawneja tai joissain tapauksissa myös mustapigmenttisiä brindlejä ruskealla pohjavärillä. Nyt tuo värivaihtoehto on kokonaan poistettu tietokannasta. 

Maksanruskealla tarkoitetaan siis ns. "labradorinruskeaa", jossa koiran eumelaniini (eli normaalisti se musta pigmentti) on ruskeaa. Whippeteillä esiintyvä "ruskea" on feomelaniinin (kellertävän pigmentin) värin muuttumista ja täten se on täysin eri asia. 

D-lokus (diluutio/haalistuminen, ns. sininen)

D-lokuksessa on kaksi alleelia:
  • Haalistumaton pigmentti, eli musta (käytetään merkintää D)
  • Haalistunut pigmentti, eli diluutio, whippeteillä sininen (käytetään merkintää d)
D-lokuksen kautta tapahtuu ns. mustan pigmentin haalistuminen/dilutoituminen siniseksi. Diluutiogeeni vaikuttaa siis kaikkeen eumelaniiniin, eli kokomusta dilutoituu kokonaan siniseksi, brindle sinibrindleksi ja fawn sinifawniksi. Sinisen intensiteetti voi vaihdella jonkin verran ja sinipigmenttinen koira voi olla joko hieman haaleampi harmaa tai muistuttaa lähes mustaa. Pigmentin väri on tunnistettavissa luotettavimmin pikkupennuista. Sinisyys on resessiivinen ominaisuus, eli ominaisuuden pitää periytyä molemmilta vanhemmilta, jotta jälkeläisissä voi olla sinipigmenttisiä koiria. 

Mustapigmenttinen koira on D-lokuksessa genotyypiltään joko D/D tai D/d ja sinipigmenttinen koira on aina d/d. 

Genotyyppien periytyminen D-lokuksessa.

Monella rodulla siniseen väriin kytkeytyy iho- ja turkkiongelmia CDA:n (color dilution alopcia) muodossa, mutta whippeteillä CDA:ta ei tuntuisi juuri esiintyvän ja sitä tuntuisi esiintyvän ihan yhtä paljon/vähän kuin "tavallista" alopeciaa mustapigmenttisissä koirissa. Ja esimerkiksi weimarinseisojilla kaikki koirat ovat diluutteja eikä rodussa esiinny korostuneesta CDA-tapauksia. CDA:ta säätelevä geeni siis luultavasti sijaitsee jossain muussa lokuksessa, eli pelkkä sininen väri ei laukaise sairautta.

E-lokus (maskillisuus, kerma)

E-lokuksessa whippeteillä on kolmea eri alleelia:
  • maskillisuus (alleelista käytetään merkintää Em)
  • maskittomuus (alleelista käytetään mm. merkintää E)
  • ee-keltaisuus, eli kerma (alleelista käytetään merkintää e)
E-lokuksessa sijaitsevat maskillisuuden määrittävät alleelit sekä kaikkeen eumelaniiniin vaikuttava resessiivikeltainen (ee-keltainen), jota kutsutaan whippeteillä kermaksi. Maskilla tarkoitetaan koiran naaman mustaa karvaa. Maskin laajuus voi vaihdella vain naaman keskiosia peittävästä mustasta alueesta aina naamasta korviin ja rintakehään levinneeseen mustaan asti. Maskin laajuttaa säätelee mahdollisesti jokin modifikaattori jossain muualla kuten merkkivärisyyden kohdallakin esitettiin aiemmin tekstissä. Tässä kohtaa on hyvä huomata, että vaikka kermanvärisellä koiralla ei ole maskia, se ei tässä yhteydessä tarkoita maskitonta koiraa vaan maskittomalla koiralla on olemassa normaali eumelaniini muualla kropassa.

E-lokuksen mahdolliset genotyypit maskillisella, maskittomalla ja kermanvärisellä whippetillä.

Geneettisesti maskillisia yhdistäessä jälkeläisten mahdolliset genotyypit. 

Maskillisuus on E-lokuksessa dominantein ominaisuus, eli kun yhdistää maskillisen maskilliseen on mahdollista saada pentueeseen vain maskillisia, maskillisia ja maskittomia tai maskillisia ja kermoja. On hyvä muistaa, että musta koira voi myös olla geneettisesti maskillinen vaikka sen maski ei näykään koiran ilmiasussa. 

Genotyypin periytyminen E-lokuksessa, kun yhdistetään maskillinen ja maskiton koira.

Kun yhdistetään maskillinen ja maskiton koira, jälkeläisiin on mahdollista saada vain maskillisia, maskillisia ja maskittomia tai maskillisia, maskittomia ja kermoja pentuja.

Genotyypin periytyminen, kun vanhempina ovat maskillinen ja kermanvärinen koira.

Kun yhdistetään maskillinen koira kermanvärisen kanssa, jälkeläisissä on joko vain maskillisia, maskillisia ja maskittomia tai maskillisia ja kermoja pentuja. 

E-lokuksen genotyyppien periytyminen, kun vanhemmat ovat joko molemmat maskittomia (2 ylintä), maskiton ja kerma (2 keskellä) tai molemmat kermoja (alin)

Kerma on melko harvinainen ja resessiivinen alleeli, joten sen tulee periytyä molemmilta vanhemmilta, jotta kermoja voi syntyä pentueeseen. Kerma (ee-keltaisuus) vaikuttaa koiran karvan kaikkeen eumelaniiniin ja poistaa sen. Sen lisäksi että koiralla ei enää ole turkissaan mustaa tai sinistä pigmenttiä, myös sen kirsu saattaa olla hieman normaalia vaaleampi ja lisäksi silmät mahdollisesti vaaleammat. Ulkonäön puolesta kerma saatetaan joskus sekoittaa fawnin tai valkoisen kanssa vaikka värigeneettisesti kaikki ovat eri asia. 

Kerman kohdalla on hyvä muistaa että vaikka koira on E-lokuksessa e/e ja näin ollen värittynyt vaaleaksi, se ei periytä vaaleaa väriään ellei kumppanikin vähintään kanna kermaa. Kaksi kermaa yhdistämällä toki kaikki pennut olisivat kermoja, mutta tällaistakaan yhdistelmää whippeteissä ei tietääkseni ole tehty värin harvinaisuuden vuoksi ja useimmat kasvattajat kuitenkin kasvattavat muut ominaisuudet kuin väri edellä. Eli kermanvärinen whippet voi olla vaikkapa K-lokuksessa geneettisesti homotsygootti musta ja kantaa D-lokuksessa sinistä, jolloin kaikki sen jälkeläiset olisivat mustia tai mahdollisesti myös sinisiä, mikäli se yhdistetään sellaiseen koiraan joka ei kanna kermaa.

S-lokus (valkomerkkisyys)

Whippeteillä esiintyy erikokoisia valkoisia merkkejä eri puolilla kroppaa. Valkoisuus ei käytännössä ole väri vaan sen puuttuminen: valkoisilla alueilla ei ole eumelaniinia eikä feomelaniinia lainkaan. Joillain roduilla valkoisuuteen kytkeytyy korostuneessa määrin kuuroutta ja sen takia koiria BAER-testataan, mutta mutu-tuntumalla väittäisin että whippeteillä kuuroutta ei esiinny sen enempää kuin roduilla, joilla ei äärivalkoista ole. Jenkeissähän pentuja BAER-testataan jonkin verran ja siellä kuulemma hyvin harvoin syntyy kuuroja pentuja ja ne kuurotkin voivat olla hyvin vähäisesti valkomerkkisiä. 

Kaikkia valkoisuuteen vaikuttavia alleeleja ei ole vieläkään käsittääkseni löydetty vaan periytyvyys ja alleelien olemassaolo ja niiden toiminta pohjautuu erilaisiin teorioihin ja näistä teorioistakin on jonkin verran eriäviä mielipiteitä. Valkoisesta esitetään olevan olemassa ainakin kolmea eri muotoa: irlanninkirjavuus (irish spotting, tällaista on esimerkiksi bostoninterriereiden tyypillinen väritys), lehmänkirjavuus (piebald, koiran valkoinen väritys on epäsymmetrisempää ja laajempaa kuin irlanninkirjavuudessa) ja äärimmäinen valkoisuus (extreme white). Lisäksi on esitetty ajatuksia siitä, että valkopäisyys ja/tai ns. "split face" voisi olla oma valkoisuuden muotonsa. Jotkin valkoisuuden muodot ovat ilmeisesti kytköksissä sinisiin silmiin, jolloin koiran jompikumpi silmä voi olla sininen vaikka se muuten olisi hyvin vähäisin valkoisin merkein varustettu.

Valkoiset merkit ovat kuitenkin resessiivinen ominaisuus ja koira, jolla ei ole valkoisia merkkejä, saattaa hyvinkin saada pentuja, joilla niitä on. MyDogDNA-testillä pystyy erottamaan yhden valkoisia merkkejä aiheuttavan alleelin (sp), mutta mikäli whippeteissä koiran on genotyypiltään S/sp (ei valkoista / lehmänkirjava), niin koiran ulkoasu voi vaihdella hyvin pienistä valkoisista merkeistä kovinkin suuriin. Aina valkomerkkisyys ei näytä toimivan whippeteissäkään kovin loogisesti vaan isomminkin lehmänkirjavat vanhemmat saattavat saada hyvinkin pienesti valkomerkkisiä jälkeläisiä. Kuitenkin yleensä vähän tai ei ollenkaan valkomerkkiset vanhemmat saavat usein joko yksivärisiä tai pienillä valkoisilla merkeillä varustettuja pentuja ja isot valkoiset merkit näyttäisivät lisäävän myös jälkeläisten taipumusta tähän ominaisuuteen.

Valkomerkkisyyden kohdalla värigenetiikan näkökulmasta tarkasteltuna keskeisin ymmärrettävä asia on, että valkoinen väri on nimenomaan kuvio ja se on kaikkien muiden lokusten päällä. Eli mikäli koira on muuten valkoinen ja sillä on vaikka feomelaniinia lähinnä päässä, koiran pohjaväri ei ole valkoinen vaan se kellertävä väri on siellä alla ja valkoinen sen päällä. 

T-lokus (ticking, pilkutus)

  • ticking (käytetään yleisesti merkintää T)
  • ei pilkutusta (käytetään yleisesti merkintää t)

Viimeisenä käsittelyvuorossa on T-lokus, eli ticking tai suomeksi pilkutus. Tässäkin lokuksessa roduilla on erilaisia kuvioinnin muotoja, mutta whippeteillä kyse on tosiaan vain tickingistä. Joskus valkoisten merkkien kohdalla ihon pigmentti paistaa läpi ja sitä erehdytään pitämään turkin pilkkuina, mutta nämä eivät tosiaan ole sama asia. Pilkutusta voi olla koiran koko kehossa tai vain jossain kohdassa. Tickingissä siis valkoisessa kuviossa on "reikiä", joiden alta alempien lokusten värit pääsevät näkymään koiran ilmiasussa. Eli jos koira on musta, pilkutus on mustaa ja jos koira on sininen, pilkutus on sinistä jne. Ominaisuutta pidetään dominanttina.

Erikoisuudet ja kummallisuudet

Genetiikka toki on jonkun verran bingoa, eli sattumalla on merkitystä värijakaumassa, mutta geenit kuitenkin toimivat tiettyjen raamien ja sääntöjen sisällä kuten aiemmin tässä tekstissä olen todennut. Joskus jotkut värit ovat erikoisempia tai värit näyttävät periytyvän vastoin värigenetiikan sääntöjä ja toki joskus kyseessä voi olla virheellinen sukutaulu, mutta joskus kyse on siitä että koiran fenotyyppi poikkeaa genotyypin tavallisesta ilmiasusta, koiran väri on muuttunut iän myötä ja muuttunutta väriä erehdytään pitämään koiran geneettisenä värinä, väri on "piiloutunut" merkkien alle ja/tai sukutauluissa koiria on rekisteröity vahingossa väärillä väreillä.

Yksi esimerkki siitä, että musta tai fawn tai sinipigmenttisyys periytyy odottamatta on, että fawniksi luultu vanhempi onkin tosiasiassa kermanvärinen. Kermanvärinen koira voi siis olla geneettisesti musta tai brindle K-lokuksessa ja sininipigmenttinen D-lokuksessa ja näin ollen periyttää näitä ominaisuuksia.

Myös brindle erittäin tummalla pohjavärillä tai brindle erittäin leveillä raidoilla voi saada koiran ilmiasun muistuttamaan mustaa, jolloin pentujen värijakauma voi vaikuttaa joko vanhempien värit tai suvun värit huomioon ottaen värigeneettisesti mahdottomalta. Myös sininen pigmentti voi joissain tapauksissa muistuttaa mustaa ja tällöin pigmentin värin tunnistaa parhaiten pikkupennuista. Esimerkkinä omasta A-pentueestani Epic Dream's As Good As Gold, joka näytti rekisteröidessä siniseltä ja vähän myöhemmin osoittautuikin sinibrindleksi ja näyttää nyt aikuisena mustalta.

Brindle saattaa myös sekoittua fawnin kanssa, jos raidoitus on hyvin harvaa tai koiralla on laajoja valkoisia merkkejä. Harvasti raidoittunut koira saattaa olla brindle raidan tai parin verran vain vaikkapa kaulasta, jolloin kuvio voi jäädä havaitsematta tai sitä ei noteerata tai laajoja valkoisia merkkejä omaavalla koiralla se raidoitus saattaa piiloutua valkoisten merkkien alle.

Otetaan tässä vaiheessa hetkeksi vielä käsittelyyn A-lokuksen merkkivärisyys (at/at): väri tosiaan on hyvin harvinainen, mutta osa värin esiintulosta jää varmasti havaitsematta ja syitä voivat olla brindle (leveät raidat) ja/tai tumma feomelaniini ja tietysti mustan alle piiloutuminen. 

Toivottavasti tämä kirjoitus avasi vähän whippetien värigenetiikka ja selkeytti asioita edes joiltain osin! Lisää värigenetiikasta koskien kaikkia rotuja voi lukea englanniksi vaikkapa osoitteesta http://doggenetics.co.uk/.