torstai 18. maaliskuuta 2021

Katsaus LTV-tilanteeseen ajanjaksolta 2014-2020

Tästä tulee näköjään vuosittainen tapa. Tässäpä siis tulee taas yhteenvetoa Suomen whippetpopulaation LTV-tilanteesta 2014-2020. Blogipostauksen materiaali on kerätty käyttäen Suomen Kennelliiton ylläpitämää KoiraNet-jalostustietojärjestelmää.

Aihetta käsittelevät aiemmat tekstit löydät täältä:

Ja sitten itse asiaan. Jos tuntuu, että kuvaajien teksti tai itse kuvaajat ovat liian epäselviä, niin ne saa isommiksi klikkaamalla kuvaa! 

Kuten alla olevasta kuvaajasta näemme, vuosittaiset kuvausmäärät jatkavat edelleen nousuaan. Kuten viimekin vuonna totesin, yhtenä syynä tähän varmastikin on se rotuyhdistyksen maksama kannusteraha, joka kuuluu niin jäsenille kuin ei-jäsenillekin. 


Kuvatuista koirista 145 on käytetty jalostukseen vähintään yhden pentueen verran. Vielä muutama vuosi sitten harvempi yhdistelmistä oli sellainen, että edes toinen vanhempi on kuvattu, mutta kuvaaminen yleistyy jatkuvasti. Tarkastellessa 2014-2020 syntyneitä whippetpentueita, voidaan todeta että kuvausmäärät ovat kasvussa jalostuskoirienkin osalta. Tässä kohtaa on kuitenkin huomattava, että en ole erotellut vanhempien tutkimusajankohtaa, eli isossa osassa etenkin vanhempia pentueita koirat on tutkittu vasta jalostuskäytön jälkeen. 


2014-2020 syntyneet pentueet.
Tiedot ovat samat kuin ylemmässä taulukossa, mutta visuaalisesti hieman miellyttävämmässä muodossa. Klikkaa kuvaa jotta näet kuvaajat suurempina. 

Selältään nollaksi kuvattujen prosentuaalinen määrä on jotakuinkin sama kuin vuosi sitten (+1% viime vuoden tilastoihin verrattuna). Eri selkämuutosten osalta tilanne on myös hyvin samanlainen vuodentakaiseen verrattuna: LTV2-4 osuus on pienentynyt -1,3 %:lla ja LTV0-1 osuus on kasvanut saman verran. VA1-2 osuus on pienentynyt -1 %:lla ja VA0-koirien prosentuaalinen osuus kasvanut vastaavan määrän. SP1-3 lausuttujen osuus on pienentynyt -0,5 %:lla SP0-lausuttujen hyväksi.




Viime vuoden katsauksessa LTV-kuvattujen whippetien vanhemmista kuvaamattomia oli 71 %, eli tässä on tapahtunut muutosta (toinen kuvattu +7 %, molemmat kuvattu +3 %). 


Seuraavat kaaviot koskevat näitä 158 koiraa, joiden toinen tai molemmat vanhemmista on tutkittu virallisesti LTV:n osalta. On kuitenkin pidettävä mielessä, että otanta on edelleen pieni ja koko tutkittu aineisto koskee vain 57 eri yhdistelmää.


Yllä oleva kuvaaja kertoo jälkeläisten tulosten jakautumisesta yhdistelmissä, joissa toinen vanhemmista on nolla ja toinen osapuoli joko tutkitusti LTV0-4 tai tutkimaton. Nollakoirien osuus on selkeästi korkeampi kuin kaikissa kuvatuissa (60 % vs. 41 %) ja suurempien LTV-muutosten (LTV2-4) osuus pienempi kuin kaikkia kuvattuja koskevassa aineistossa (10% vs. 15,7 %). Viime vuonna LTV0+LTV0-yhdistelmistä ei vielä oltu saatu jälkeläisdataa, mutta nyt sitä oli kertynyt neljän yhdistelmän verran (LTV0 x 5, LTV1 x 1) - tämä ei tosin vielä kerro juuri mistään mitään, koska määrä on noin pieni. 


LTV1-4 yhdistettynä kuvaamattomaan näyttäisi (edelleen) laskevan LTV0-tulosten osuutta jälkeläisissä merkittävästi verrattuna edelliseen kuvaajaan (60%) tai kaikkiin kuvattuihin (41%). Valtaosa jälkeläisistä on edelleen "vain" LTV1-lausuttuja, mutta myös suurempien muutosten määrä (LTV2-4 = 19%) on noussut verrattuna edelliseen kuvaajaan (10 %) tai kaikkiin kuvattuihin (15,7 %). 


Ja tässä viimeisenä kaaviona on esitetty LTV1-4 + LTV1-4 -yhdistelmien jälkeläisten LTV-tulosten jakauma. LTV0 ja LTV1-koirien määrä on pienempi verrattuna koko aineistoon (64 % vs. 84,3 %) ja suurempien LTV-muutosten osuus huomattavasti suurempi (36 % vs. 15,7 %). Tässä kohtaa taas muistutan otannan pienuudesta, mutta edelleen näyttäisi siltä, että SKL:n selkäohje (kaikkia oireettomia voi käyttää, mutta muutokset tulisi yhdistää nollaan) on ihan perusteltu. Whippetien kohdalla kuitenkin LTV1-koirien suuri osuus asettaa haasteita, jotta yhdistelmiä ei rajoiteta liikaa (selän lisäksi on kuitenkin myös muitakin huomioitavia asioita) rodun geenipoolin kustannuksella ja tämän vuoksi SKL:n jalostustieteellinen toimikunta on todennut, että rodussamme voidaan poiketa selkäohjeesta ja LTV1 + LTV1-yhdistelmät ovat ihan "sallittuja" (mikäänhän ei aidosti estä yhdistämästä vaikka nelosia toisiinsa).

Jatkan rodun selkätilanteen seuraamista mielenkiinnolla ja seuraava yhteenveto lienee ajankohtainen taas jotakuinkin vuoden päästä, ellei jotakin yllättävää, epätavallista ja/tai huomionarvoista tapahdu ennen sitä. Todetaanpa tähän loppuun taas kerran, että lisää tietoa saadaan vain tutkimalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti