lauantai 9. helmikuuta 2019

LTV ja muut selän ongelmat whippeteillä

Mikä ihmeen LTV?

Kennelliiton sivuilla LTV:stä kerrotaan seuraavaa: ”Välimuotoinen lanne-ristinikama (lumbosacral transitional vertebra, LTV) on yleinen synnynnäinen ja perinnöllinen nikamaepämuodostuma, jonka periytymismekanismia ei tunneta. LTV:llä tarkoitetaan nikamaa, jossa on sekä lanne- että ristinikaman piirteitä. Välimuotoinen nikama voi olla viimeinen lannenikama (L7), jolloin puhutaan sakralisaatiosta tai ensimmäinen ristiluun nikama (S1), jolloin puhutaan lumbalisaatiosta. Muutos voi olla symmetrinen eli samanlainen oikealla ja vasemmalla puolella tai epäsymmetrinen, jolloin selällään otetussa röntgenkuvassa nähdään puoliero. Diagnoosi tehdään usein lonkkakuvasta, josta voidaan nähdä koiran ristiluu ja lanne-ristiluuliitos yhdestä suunnasta (”ylhäältäpäin”). Joillain koirilla lannenikamien lukumäärä on poikkeava, normaalin 7 nikaman sijaan näillä koirilla on 8 tai 6 lannenikamaa. Tämä on yksi LTV:n muoto ja se voidaan nähdä sivusuunnasta otetusta röntgenkuvasta (koira on kuvattaessa kyljellään), jossa ristiluun lisäksi näkyy koko lanneranka.

LTV:tä esiintyy useilla koiraroduilla, ja ainakin saksanpaimenkoirilla sen yhteydestä selkävaivoihin on tutkimustietoa. LTV altistaa lanne-ristiluuliitosalueen varhaiselle rappeutumiselle, minkä seurauksia voivat olla takaselän kivut ja pahimmassa tapauksessa takajalkojen halvausoireet. Hoitona käytetään lepoa ja kipulääkkeitä ja vakavimmissa tapauksissa leikkaushoitoa. Kotikoirina sairastuneet koirat pärjäävät usein melko hyvin, mutta ennuste paluusta harrastus- tai työkoiraksi on epävarma.

Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta suosittelee jättämään oireilevat koirat pois jalostuksesta. Kaikkia oireettomia koiria voi käyttää, mutta LTV1–LTV4 -tuloksen saaneet koirat suositellaan yhdistämään vain LTV0-koirien kanssa. Tällaisten yhdistelmien jälkeläisiä suositellaan kuvattavaksi, jotta LTV-muutosten periytymisestä ja merkityksestä saadaan lisää tietoa.”

LTV:n arvosteluasteikko

LTV0 - ei muutoksia
LTV1 - Jakautunut ristiluun keskiharjanne (S1–S2) tai muu lievästi poikkeava rakenne
LTV2 - Symmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama
LTV3 - Epäsymmetrinen lanne-ristinikama
LTV4 - 6 tai 8 lannenikamaa

LTV ja muut selän muutokset whippeteillä

Heti kärkeen pitää todeta, että en ole eläinlääkäri, mutta jotain LTV:stä on tarttunut mieleen asiaa tutkaillessa ja kirjoitan tekstin ja laitan esimerkkikuvat sen pohjalta. Mikäli huomaat tekstissä asiavirheitä, virheistä voi laittaa viestiä osoitteeseen essi.piironen(a)gmail.com.

Rangan ongelmiin on syytä kiinnittää huomiota rodussamme, koska löydöksiä on jonkin verran. 2014-2018 whippetejä on kuvattu 182 kpl. Näistä 34 koiraa on kuvattu ja lausuttu osittain (joko pelkästään LTV tai sen lisäksi SP = spondyloosi tai VA = nikamien välimuotoisuus). Kaikista koirista 35,2 % (64 kpl) on kuvattu selältään kokonaan terveeksi/selässä ei ole muutoksia. Näistä 12 kpl (6,6 %) on osittain lausuttuja.

Lausutut yhteensä 182 kpl. LTV0 67 kpl, LTV1 84 kpl, LTV2 11 kpl, LTV3 9kpl, LTV4 11 kpl

Lausutut yhteensä 159 kpl. VA0 136 kpl, VA1 22kpl, VA2 1 kpl, VA3 0 kpl, VA4 0 kpl

Lausutut yhteensä 175 kpl. SP0 172 kpl, SP1 3 kpl, SP2 0 kpl, SP3 0 kpl, SP4 0 kpl

Kaikki seuraavat esimerkkikuvat ovat whippetien selkäkuvia ja olen saanut omistajilta luvan kuvien käyttämiseen. Koirat edustavat eri sukulinjoja eri puolilta maailmaa, eli ei voida todeta, että vain tietyn kasvattajan tai tietyn maan whippeteillä on poikkeavuuksia selkärangassa.

LTV-poikkeavuudet eivät ole seurausta vammasta tai tapaturmasta vaan ne ovat synnynäisiä.

LTV0, ei poikkeavuuksia

Normaali lanneranka, joka muodostuu seitsemästä lannenikamasta (L1-L7)

Normaali ristiluu, joka muodostuu kolmesta nikamasta, jotka ovat luutuneet toisiinsa (S1-S3).

Normaali ristiluun keskiharjanne

LTV1

Jakautunut ristiluun keskiharjanne. Keskiharjanteen tulisi olla yhtenäinen.
S4: ristiluu muodostuu neljästä nikamasta, ensimmäinen häntänikama on luutunut kiinni ristiluuhun.
Keltaisella on merkitty "ylimääräinen" nikama.

Usein whippeteillä LTV1-lausunnon syynä on ensimmäisen häntänikaman luutuminen kiinni ristiluuhun joko osittain tai kokonaan.

Nykytiedon mukaan LTV1 aiheuttaa harvoin oireita.

LTV2

Symmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama

Symmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama

Puutteellisesti luutunut ristiluu (S1-S2-nikamaväli).
Tämä voi liittyä joko symmetriseen tai epäsymmetriseen välimuotoiseen nikamaan.

LTV3

Epäsymmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama.
Epäsymmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama.
Epäsymmetrinen välimuotoinen lanne-ristinikama.

LTV3-muutokseen liittyy usein vinolantio. Vinolantio voi altistaa (usein toispuoleiselle) lonkkadysplasialle.

LTV4

Sivuttaiskuva, jonka perusteella näyttäisi olevan 8 lannenikamaa.
Tarvitaan kumminkin lonkkanäkymä, jotta voidaan selvittää nikamien epämuotoisuus ja sitä kautta tarkka määrä.
Whippeteillä LTV4-lausunto tuntuisi tulevan useammin 8 nikamasta (L8, lumbalisaatio), ainakaan itse en ole 6 lannenikamaan (L6, sakralisaatio) törmännyt vielä. Nykytiedon mukaan lumbalisaatiosta johtuva LTV4 aiheuttaa koiralle harvoin oireita.

Erilaisia VA-muutoksia

Koiran normaali kaularanka, johon kuuluu 7 nikamaa (C1-C2).
Ensimmäiset kaksi nikamaa (C1: kannattajanikama ja C2: kiertäjänikama) eroavat huomattavasti muista kaulanikamista.
Blokkinikama kaularangassa. 
Normaali rintaranka koostuu 13 rintanikamasta, josta lähtee kylkiluupari.
Ylimääräiset kylkiluut. Lannenikama, jossa on kylkiluut, on merkitty keltaisella.

Ylimääräinen kylkiluu. Joskus muutos voi olla vain toispuoleinen.
LTV- ja VA-muutokset ovat nykytiedon mukaan "samaa perhettä".

Miksi kuvaisin koirani?


Usein nuori koira on oireeton vaikka sillä olisi isojakin muutoksia selkärangassa ja selkälinjan muodosta on mahdoton sanoa, onko koiralla LTV-muutoksia vai ei. Esimerkiksi itsellä on kotona koira, jolla on liian luisu lantio ja se on kaikilta osin nolla ja suoraselkäisempi versio on LTV3. Ja tiedän niitä suoraselkäisiä, jotka ovat nollia ja luisulanteita, joilla sitten taas on muutoksia.
Koirahan ei diagnoosista/lausunnosta muutu yhtään mihinkään – oireettomia koiria saa käyttää jalostukseen vaikka niillä olisikin LTV-alueen muutoksia, kunhan ne yhdistää nollatuloksen saaneeseen. Tosin whippeteillä on tällä hetkellä Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan siunaus yhdistää LTV1 ja LTV1.

”Koira juoksee, eli se on terve ja sillä ei voi olla selkämuutoksia!” – väärin. Myös hyvin juoksevalla ja kisaavalla koiralla voi olla poikkeavuuksia selän osalta. Kaikki eivät tosiaan oireile, ainakaan nuorena.

Käyttövalio maastoissa ja rintarangan keskiosan lordoosi.

Ja lopuksi pitää todeta, että mitä enemmän koiria kuvataan, sitä enemmän rodun selkäpoikkeavuuksista saadaan tietoa ja lopulta periytymistäkin voidaan mahdollisesti ymmärtää. Ja ei omistajallekaan lisätiedosta haittaa ole, kuitenkin on todettu, että selkärangan poikkeavuudet voivat altistaa cauda equina-oireyhtymälle.

PS. Hannes Lohen tutkimusryhmällä on meneillään LTV-tutkimus saksanpaimenkoirien osalta, mutta myös muiden rotujen näytteitä otetaan vastaan: 

Lopuksi linkkejä aineistoihin aiheeseen liittyen:


https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/39292/dissertation_lappalainen.pdf?sequence=1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti